Siirry sisältöön

Marjo kiidätettiin ambulanssilla Meilahden sairaalaan. Lääkärit epäilivät ensin keuhkoveritulppaa, mutta pian Marjolla todettiin sydänläpän vaurio, joka piti korjata leikkauksessa. Sydän ei kestänyt leikkausta ja pitkää sairastamista. Seuraavana yönä kunto romahti. Sitä seuranneesta ajasta Marjolla ei ole paljoa mielikuvia. Hän oli nukutettuna hengityskoneessa ja apupumppu tuki sydämen toimintaa.

Uudesta sydämestä tehtiin hätähaku Pohjoismaihin. Perhe istui Marjon sängynlaidalla ja odotti. Kesti kymmenen päivää ennen kuin sopiva sydän löytyi. Kun Marjo heräsi, hänellä oli uusi, toimiva sydän.

Liikunta on parasta lääkettä

Marjo oli sydämensiirron jälkeen sairaalassa yli kuukauden. Kuntoutuminen kotona jatkui pidempään.

Lihakset olivat surkastuneet ja aluksi pelkkä istuminen otti voimille. Vähitellen kävelymatkat pitenivät ja kunto alkoi kohota. Lääkärit sanoivat, että liikunta on lääke – ja sitä lääkettä Marjo oli valmis ottamaan. Elinsiirron jälkeen on toki muistettava myös esimerkiksi hyljinnänestolääkitys, jottei oma keho ala hylkiä vierasta kudosta.

Jossakin vaiheessa Marjo alkoi miettiä, keneltä hän on saanut uuden sydämen. Vaikka tiedot on arkistoitu sairaalassa, niitä ei Suomessa kuitenkaan koskaan kerrota saajalle.

Vastaantulijat varmaan katsovat, kun hymyilen itsekseni lenkillä, mutta on vain niin upeaa pystyä liikkumaan.

– Lääkäri totesi, etten opi puhumaan ruotsia, vaikka sydän olisikin Ruotsista.

Marjo päätti keskittyä menneen sijaan tulevaan ja antaa uudelle sydämelle hyvinvoivan kehon elää. Entinen varastotyö vaihtui koulutuksen myötä uuteen ammattiin. Nykyiseen kirjanpitäjän työhön aktiivinen liikunta tuo vastapainoa. Satunnaisesta harrastajaliikkujasta on tullut kilpaurheilija. Aluksi ajatus itsestä juoksemassa kilpaa tuntui vieraalta. Nyt takana on jo yhdet elinsiirron saaneiden urheilukisat, edessä useita. Hänellä on jopa oma valmentaja.

– Yleisurheilussa kilpailee ennen kaikkea itseään vastaan. Itseluottamus kasvaa, kun tulokset paranevat. Saan urheilusta valtavasti energiaa.

Sydämensiirto ei estä Marjoa tekemästä mitään, mitä hän haluaisi. Elinsiirto ei vaikuta arkeen, vaan hän voi elää ihan tavallista elämää.

– Olen sinut tapahtuneen kanssa. Katkeroitumisella tai stressaamalla tulevaisuudesta sairastuttaisin itseni. Elämä vanhan sydämen kanssa olisi ehkä tylsempää, tuskin olisin ainakaan urheilija.

Allekirjoita elinluovutuskortti

Paperinen elinluovutuskortti lompakossa on perinteinen ja varma tapa ilmaista oma elinluovutustahtonsa.

Nainen kirja tahtonsa OmaKantaan.

Kirjaa OmaKantaan

Elinluovutustahdon voi kirjata OmaKantaan. Omakantaan kirjattu elinluovutustahto näkyy hoitohenkilökunnalle.

Talleta tieto puhelimeesi

Android-puhelimeen voit ladata sovelluskaupoista ilmaiseksi elinluovutuskortti-appin. Tiedot voi kirjata myös puhelimen hätätietoihin.

Nainen kuiskaa miehelle jotain.

Kerro tahtosi läheisellesi

Tärkeintä on kertoa tahtonsa läheisilleen. He voivat kertoa sinun tahtosi hoitohenkilökunnalle, kun et itse enää voi.