Keuhkonsiirto antoi uuden elämän

Tuija on saanut kokea inhimillisen suorituskyvyn kaksi ääripäätä: ensin huippuunsa trimmattuna kilpaurheilijana ja sitten hitaasti happipullon varassa laahustavana keuhkosairaana. Krooninen keuhkosairaus vei viideksi vuodeksi happiletkun päähän ja teki liikkumisen ja lopulta pelkän olemisenkin vaikeaksi. Keuhkosiirto oli ihme, joka antoi paitsi uuden elämän, myös liikkumisen riemun takaisin.

Tuijan urheilu-ura alkoi kuusivuotiaana seuran maastojuoksuista ja jatkui piirinmestaruuksien ja Suomen mestaruuksien kautta MM-kisoihin ja olympialaisiin saakka. Parhaaksi saavutukseksi jäi MM-kisojen viides sija 400 metrin aitajuoksussa Roomassa 1987. Harvinainen keuhkosairaus oli oireillut jo muutamaa vuotta aiemmin, mutta keskeytti lopullisesti uran 30-vuotiaana 1990

Hienointa oli, että sain olla äiti 5-vuotiaalle pojalleni, pääsin taas liikkumaan ja rakkaan urheiluharrastuksen pariin.

Kun Tuija alkoi hengästyä jo arkisissa asioissa kuten rappujen kävelyssä, hän sai lähetteen spirometriaan ja rasitustesteihin Meilahden sairaalaan syksyllä 1991. Lopullinen diagnoosi, LAM eli lymfangioleiomyomatosis, löytyi TT-kuvan avulla. Se on harvinainen, etenevä keuhkosairaus, jonka ainut hoitomuoto on keuhkonsiirto.

Löytyykö siirre ajoissa?

Hengityskapasiteetti heikkeni tasaisesti ja vuonna 1995 Tuija sai nenälleen happiviikset. Jo seuraavana kesänä lääkäri ehdotti keuhkonsiirtolistaa, mutta Tuija ei ollut siihen vielä henkisesti valmis. Vaikeinta oli päättää, milloin olisi oikea hetki. Lääkäriä huoletti, löytyisikö sopiva siirre ajoissa.

Olo heikkeni ja neljän vuoden kuluttua Tuija oli valmis listalle. Kutsu siirtoon tuli puolitoista vuotta myöhemmin. Ambulanssin pillit vinkuen Tuija saapui Meilahden sairaalaan lauantai-iltana lokakuussa 2000.

Leikkaus meni hyvin. Keuhkot toimivat hienosti.

– Olo oli epätodellinen ilman happiviiksiä. Olin tottunut olemaan viisi vuotta ”liean” päässä, Tuija muistelee.

Heräämisestä ei ollut kulunut kuin neljä päivää, kun Tuija passitettiin kuntopyörän päälle. Kun jumppari pari viikkoa myöhemmin vei Tuijan portaisiin, hän kirjoitti päiväkirjaansa tikkukirjaimilla: ”Kävelin kolme kerrosta portaita yhteen menoon!”

– Seuraavana kesänä kävelin Meilahden kaikki 15 kerrosta ylös. Olo oli kuin Euroopan mestarilla.

Hengittämisen helppous

Jokainen päivä toi mukanaan pieniä suuria elämyksiä. Aiemmin vaikeilta tuntuneet kotiaskareet kuten petin petaaminen tai lapsen kurahaalarin pukeminen sujuivat nyt leikiten.

– Hienointa oli, että sain olla äiti 5-vuotiaalle pojalleni, pääsin taas liikkumaan ja rakkaan urheiluharrastuksen pariin.

Hengittämisen helppous on jokapäiväinen ilonaihe edelleen.

Siirrosta on nyt kulunut 13 vuotta. Tuijan keuhkofunktioarvot ovat 60–70 prosenttia viitearvoista. Hän pystyy hölkkäämään hiljaa viiden kilometrin lenkkejä. Tuija on osallistunut elinsiirron saaneiden ja veteraanien urheilukilpailuihin.

Tuija on palannut ammattiinsa toimittajaksi. Hän pitää myös luentoja, valmentaa yleisurheilijoita ja tekee liikunnanopettajan sijaisuuksia lähikouluissa. Hänen poikansa on kohta täysi-ikäinen ja alkaa pärjätä omillaan.

– Hengittämisen helppous on jokapäiväinen ilonaihe edelleen.