Siirry sisältöön

Seitsemän vuotta sitten Jukan munuaisarvot alkoivat huonontua. Hän pärjäsi lääke- ja ravitsemushoidolla useita vuosia, vaikka loppuaikana munuaisista toimikin vain 10 prosenttia. Vuoden 2016 tammikuussa oli kuitenkin aika aloittaa dialyysi.

Jukka on keikkamuusikko ja soittaa työkseen trumpettia. Hän teki hemodialyysin omatoimisesti kotona yleensä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja aikaisin perjantaiaamulla. Siitä hän lähti suoraan keikalle, mistä kotiin pääsi joskus vasta sunnuntai-aamuna.

Uusi munuainen käy mielessä joka päivä, vaikkei sitä koko aikaa ajattelekaan. Kuulostelen omaa vointiani varmaan aiempaa enemmän.

Miia tiesi, että munuaisen voi luovuttaa perhepiirissä, mutta hän luuli, että luovuttajan ja saajan pitää olla samaa veriryhmää. Näin ei kuitenkaan enää ole välttämättä. Elokuussa Miia ja hänen munuaisensa todettiin terveiksi. Hän pystyi luovuttamaan toisen munuaisensa Jukalle.

Leikkaus tehtiin muusikolle sopivasti Sibeliuksen syntymäpäivänä joulukuussa. Siitä Jukan uusi munuainenkin sai nimekseen Sibelius. Se alkoi toimia heti leikkauspöydällä. Pariskunnan arki muuttui merkittävästi. Vaikkei dialyysi varsinaisesti haitannut elämää, ei heidän tullut sitä ikäväkään. Miia palasi työhön helmikuun alussa. Hänen munuaisarvonsa palautui nopeasti normaalille tasolle, kun toinen munuainen otti poistetun tehtävät.

– Olisin edelleen valmis luovuttamaan munuaiseni kenelle tahansa läheiselleni. Sain paljon tietoa luovutuksesta ja sen jälkeisestä tilanteesta. Tiesin, että yhdellä munuaisella tulee toimeen hyvin, Miia sanoo.

Puu, jonka lehdistö on munuaisen muotoinen.

Haluatko luovuttaa toisen munuaisesi?

HUSissa työskentelevät kansalliset elävien luovuttajien koordinaattorit antavat neuvoja elävästä munuaisen luovutuksesta ja huolehtivat luovutustutkimuksista sekä luovutus- ja siirtoleikkaukseen liittyvistä järjestelyistä.

Jos olet kiinnostunut luovuttamaan toisen munuaisesi läheisesi tai muun ihmisen sairauden hoitoon, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla munuaisluovutus@hus.fi(avautuu uuteen ikkunaan). Voit myös ottaa yhteyttä oman sairaalasi munuaistautien erikoislääkäriin.

Lisätietoa munuaisen luovutuksesta saat Munuais- ja maksaliitosta www.muma.fi/elavaluovutus(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).